8

Ugh. Hävettää vähän eilinen päihtyneenä kirjoittelu. Kuvittelin aikaisemmin, että omat kännipostaukseni tulisivat olemaan vaikka mahtavan lennokkaita suunnitelmia maailmanvalloituksesta tai agressiivisia kulttuurillisia manifesteja thrash metalin puolesta. Mutta ei kai sille mitään voi jos ne eivät nyt sattuneet tulemaan mieleen syöminkiemme lomassa. Seuraavan kerran kun juopottelen yksin kotona (toivottavasti ei kovin pian), yritän sitten jotain luovempaa.

Illasta jäi käteen erikoiset muistot ja tukkoinen krapula. Ja ai niin, keltaisia kukkia on ilmestynyt ruokapöydälleni.

Krapulaa olin ensin hoitamassa nepalilaisessa ravintolassa ja sen jälkeen ystäväni luona, missä vessan kaapin asennettuani (Omistan sähköporakoneen.) pääsin nauttimaan uunimakkarasta, perunamuusista ja lopuksi vielä suklaakakusta. Mmm.

Ajattelin kirjoittaa siitä kuinka pääsin näkemään viidentoista minuutin verran televisiosta tätä paljon puhuttua Big Brother -ohjelmaa. Tarkoituksenani oli tässä jotenkin ihmetellä, kuinka hämmentävän imbesilleiltä ohjelmassa esiintyjät vaikuttivat. Se olisi kuitenkin varsin triviaalia. Triviaalia olisi myös hämmästellä sitä että sellainen paska on oikeasti saatu myytyä suomalaisille kuluttajille hyvänä viihteenä (en tiedä onko se mainosmiesten ansiota vai TV:n katsojien syytä).

Se mistä olenkin eniten yllättynyt on se, että kulttuurielitismistäni huolimatta huomaan olevani kiinnostunut tietämään, häädettiinkö talosta lopulta Heidi, Mirka vai Mika.


Tihkusateessa matkalla Hakaniemestä kotiin, kuuntelin taas Sonic Youthia. Toimii.