Uoh

Tiistai-iltani huipentui opiskelijabileisiin.

Vittuunnuin päivän mittaan omaan saamattomuuteeni. Lopulta kun olin saanut hoidettua yhden päivälle tarkoitetuista askareista (leivoin suklaakakun), päätin palkita itseni halvalla kaljalla kauheassa metelissä.

Sen lisäksi että sain katsella innokkaita perseitä heilumassa toissa kesän hittibiisin tahdissa, sain kuulla että edellinen postaukseni oli ollut muka täysin paska. Äh. Palautteesta suivaantuneena kirjoitan nyt parasta postaustani ikinä...

öö.

Nojoo. Bloggaus on oikeastaan aika noloa.

10

Jos olisin tunnollinen kirjoittaja, olisin jo postannut hienosti mm.

• ala-asteen luokkakokouksestani viime lauantailta
  
• mekatroniikasta
  
• Neil Youngista
• markkinoinnin vastenmielisyydestä
• Beirutista
  
• hyvästä ruoasta hyvässä seurassa
• alkoholista
• äänentoistosta
• hifi-messuista
  
• esivahvistimista
• psykoakustiikasta
  
• Pariisista
• Leonard Cohenista

Myöhemmin kun minulla on oma sihteeri, aion blogata lähes päivittäin.

Random hate, there is no other way

Hehe.

Menin lauantaina uteliaana kaupungille innostuneena mahdollisuudesta nähdä viimein aitoa mellakointia myös Suomessa. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun uskottavin paikalle vaivautunut mielenosoittaja oli kehitysvammaisen oloinen katusoittaja joka hakkasi suu vaahdossa rumpua ja huusi: "Poliisilla on oikeus halventaa minua!" Se oli viihdyttävää, jopa anarkististakin, kun hän lopuksi hakkasi kylttinsä paskaksi puuta vasten ja kaatoi rumpunsa maahan. Fight the power!

Sen jälkeen ei anarkismia paljon näkynytkään. On tietenkin hellyttävää kun nuoret jaksavat ommella kangasmerkkejä nahkatakkeihinsa ja kuvitella tuovansa "hieman sekasortoa myös Helsingin kaduille" heittelemällä kaljapulloja poliisien ja toistensa päälle. Well done! Pitäkää vaan ne huppujen nyörit kireällä vastaisuudessakin.

Onneksi suomen Poliisi pystyi noloudessa vähintäänkin samaan, ellei jopa parempaan. Pojat olivat saaneet käyttöönsä hienot pilkkihaalarit ja teleskooppipamput! Kuulin saartorenkaassa poliisien neuvovan toisiaan: "Jos ne yrittää läpimurtoa, patukoikaa vaan kunnolla!" Pystyn helposti kuvittelemaan maakunnista tuodut maalaispoliisit odottamassa muna pystyssä käsi tiukasti pampun kahvalla hetkeä jolloin pääsisi vetämään vegaaneja kunnolla turpaan.



Tilaisuuksia ei hurjasti syntynyt, kun nämä turvallisuuttamme puolustavat älyn jättiläiset olivat saartaneet keskellensä lähinnä toimittajia ja kaltaisiani väkivaltaturisteja, joita itse osallistuminen ei kiinnostanut vähääkään. Hitto, enhän edes tiedä mitä se ASEM tarkoittaa!

Koin myötähäpeää kaikkea ympäröivää kohtaan.

Hienoja kuvia ja asiallisempi kuvaus

Kun edes mellakkapoliisien saartamana ei suomalaisista nuorista saatu puristettua pientä kiroilua kummempaa kapinaa, ammensin vihaani Slayerista:

Can't Stop The Violence

I love it

No one's immune to hate that flows from it

Infectious I feed on it

Every fucking endless day

You're either on my side or else you're in my way

No one stands a chance when I'm lashing out

Random hate there is no other way

It's my discipline it's my way of life

--

Jos suomalaiset eivät osaakaan käyttää enää polttopulloja, saati sitten kumiluoteja tai sähkötainnuttimia, osaamme me sentään vielä juopotella! Pidin pienimuotoisen illanistujaistilaisuuden ja sain kerättyä ystäviä kasaan neljästä eri sosiaalisesta ympyrästäni. Miellyttävää huomata kuinka alkoholi yhdistää. Tein myös hyvää dippiä maustamattomasta jugurtista ja tahinista.



Hauskaa oli, kiitos kaikille osallistujille. Toivottavasti tekin viihdyitte?

8

Ugh. Hävettää vähän eilinen päihtyneenä kirjoittelu. Kuvittelin aikaisemmin, että omat kännipostaukseni tulisivat olemaan vaikka mahtavan lennokkaita suunnitelmia maailmanvalloituksesta tai agressiivisia kulttuurillisia manifesteja thrash metalin puolesta. Mutta ei kai sille mitään voi jos ne eivät nyt sattuneet tulemaan mieleen syöminkiemme lomassa. Seuraavan kerran kun juopottelen yksin kotona (toivottavasti ei kovin pian), yritän sitten jotain luovempaa.

Illasta jäi käteen erikoiset muistot ja tukkoinen krapula. Ja ai niin, keltaisia kukkia on ilmestynyt ruokapöydälleni.

Krapulaa olin ensin hoitamassa nepalilaisessa ravintolassa ja sen jälkeen ystäväni luona, missä vessan kaapin asennettuani (Omistan sähköporakoneen.) pääsin nauttimaan uunimakkarasta, perunamuusista ja lopuksi vielä suklaakakusta. Mmm.

Ajattelin kirjoittaa siitä kuinka pääsin näkemään viidentoista minuutin verran televisiosta tätä paljon puhuttua Big Brother -ohjelmaa. Tarkoituksenani oli tässä jotenkin ihmetellä, kuinka hämmentävän imbesilleiltä ohjelmassa esiintyjät vaikuttivat. Se olisi kuitenkin varsin triviaalia. Triviaalia olisi myös hämmästellä sitä että sellainen paska on oikeasti saatu myytyä suomalaisille kuluttajille hyvänä viihteenä (en tiedä onko se mainosmiesten ansiota vai TV:n katsojien syytä).

Se mistä olenkin eniten yllättynyt on se, että kulttuurielitismistäni huolimatta huomaan olevani kiinnostunut tietämään, häädettiinkö talosta lopulta Heidi, Mirka vai Mika.


Tihkusateessa matkalla Hakaniemestä kotiin, kuuntelin taas Sonic Youthia. Toimii.

Säälittävää, joskin armotonta kännibloggausta

Kellä kulta, sillä onni / Mulla kulta, mulla myöskin onni.

Uh. Tomaatti-kookos-chili-korianterikeitto OK . Suklaakakku ja kermavaahto ja aprikoosi-inkiväärihillo semi-OK. Tonkkaviini siedettävää. Cappuccino-siideristä ei vielä havaintoa. Se on säästetty Åbo-Lostari-Manala -akselin jonoihin.

Sisarus-bonding OK.

Keskisisko lisää: "Perse. "

Ei tässä muuta. Terkkuja äitille.

[via Tosikko]

6

Arkipostailu ei oikein ota onnistuakseen. Päähäni pälkähtää päivisin jotain ihan mielekkäitäkin ajatuksia, mutten koskaan tunne tarpeeksi palavaa tarvetta kirjoittaa niitä ylös. Jos merkintöjeni taso pysyy tällaisena vielä ensi viikon, lopetan.

Olin tänään vastuullisessa tehtävässä. Sain eilen tietää lähteväni tänään korjaamaan suuren tuotantolaitoksen karkaisu-uunin logiikkaohjausta, ja olinkin kohtuullisen paniikissa vielä eilen illalla. En saanut nukuttua, ja lähdin aamukuudelta niin hämmentyneenä ajamaan kohti Tamperetta, että skippasin kehä ykkösellä oikean liittymän ja päädyin melkein Itäkeskukseen.

Onneksi kerkesin, ja jokaisen osapuolen (voiko osapuolia olla enemmän kuin kaksi? Nyt niitä oli kuitenkin neljä) yllätykseksi minä ja työkaverini selvitimme ongelman työpäivän puitteissa.

Asiat muuttuvat aina jännittävämmiksi, kun ei ole vaadittavaa ammattitaitoa.


Illemmalla huuhailin kuumeisena kaupungilla ja etsiskelin nappiparistoja kameraani varten. iPodissani soi Sonic Youth ensimmäistä kertaa, ja olin positiivisesti yllättynyt.

Viikonlopun aikana yritän keksiä jonkun julkaistavan ajatuksen tai anekdootin, joka nostaisi blogini viihde-/informaatiosisältöä. Toivottavasti keksisin jotain oikein rivoa.